Tänään alkoi korkeakoulujen syksyn yhteishaku, mutta oman opintoalan valinta voi monille nuorille tuottaa hankaluuksia. Opintopolku.fi-palvelussa on mainio kysely, jolla omaa kiinnostusta voi kartoittaa. Tässä artikkelissa esitellään toisenlainen tapa tunnistaa omia kykyjä ja taipumuksia ammatinvalinnan tueksi. Työttömänkin kannattaa tutustua tapaan, jolla uusi ura voi avautua aivan toisaalta.

Numerologia on muinaisten sivilisaatioiden kehittämä ja käyttämä tiede, joka mahdollisesti syntyi Mesopotamiassa. Jo Pythagoras (n. 570-495 eKr.) totesi, että kaikki maailmassa on selitettävissä numeroiden avulla. Numerot ovat paitsi matemaattisia suureita, myös metafyysisiä ”olioita”. Kullakin numerolla on oma ”luonteensa” tai ”ominaisuutensa”. Numeroiden ”luonne” määrittää monia ilmiöitä ja asioita maailmassa henkisellä tasolla, metafyysesti.

Numerologialla selitetään muun muassa ihmisen ammatillisia taipumuksia ja osaamisalueita. Tarvitaan vain syntymäaika, joka tulkitaan sen numeroiden avulla.

Esimerkiksi, jos joku on sattunut syntymään vaikkapa päivämäärällä 3.9.1980,

jonka numerot lasketaan yhteen: 3 + 9 + 1 + 9 + 8 + 0 = 30 (3 + 0 = 3)

Lopputulos ilmaistaan kuitenkin: 30/3.

Tämä luku on ammatilliseen taipumukseen ja osaamiseen viittaava numero.

Tulkinta tehdään seuraavasti:

Syntymäpäivän numero 3 (itseilmaisu) viittaa henkilöllä olevan omaperäisyyttä, luovuutta, kekseliäisyyttä ja uudenlaista ajattelua, sanallista, musiikillista, taiteellista, kirjallista tai muunlaista esteettiseen ilmaisuun liittyvää taipumusta, sommittelu- ja suunnittelutaitoa, ”silmää muodoille ja kauneudelle”. Kehittäminen ja kasvu toteutuvat luovuuden avulla. Taipumuksiin liittyy omaperäinen huumorintaju. Ilo, intuitio, sosiaalisuus, optimistisuus ja seurallisuus inspiroivat. Alat, joissa kommunikoidaan, luodaan uutta tai suunnitellaan sopivat kolmosille. Monet kolmoset sopivat myös myyjiksi sosiaalisuutensa, sanavalmiutensa ja luovien ratkaisujen tekijöinä. Huumorintajuakin myyntityössä tarvitaan.

Syntymäkuukauden numero 9 (humaani) viittaa henkilöllä olevan intuitiota, taiteellista erinomaisuutta, kykyä nähdä suuria kokonaisuuksia. On erinomainen visionääri, joka arvostaa taidokkuutta. Kiinnostusta maaseutuun, luontoon ja eläimiin. Kyky ihanteellisuuteen, humanitaarisuuteen, ystävällisyyteen, empatiaan, ihmisläheisyyteen ja henkisyyteen. Hyväntekijyys, opettaminen, hoiva-ala, PR, järjestö-, vaikuttamis- ja palveluammatit sopivat erinomaisesti. Ajoittainen oma rauha tärkeää.

Syntymäpäivä 3 + -kuukausi 9 = 12/3 tuo esiin henkilön pyrkimyksen, eli numeron 12, joka sisältää 1 + 2 ja lopputulos tukee luovuuden ja suunnittelun numeroa 3. Tämä antaa lisätietoa henkilön taipumuksista ja pyrkimyksistä.

Numero 1 (edistyksellinen) viittaa siihen, että henkilöllä on itsenäistä toimintakykyä, oma-aloitteisuutta, ainutlaatuisuutta, edistyksellisyyttä, ideoita, kunnianhimoa, sitkeyttä ja motivaatiota, eteenpäin pyrkimistä, itsetietoisuutta, oman osaamisen arvostusta, kyky saattaa loppuun ja menestyä ammatissaan. Itsenäinen työskentely on ykkösille tärkeää. Mitä itsenäisempi toimija, sitä todennäköisemmin ykkönen työskentelee yrittäjänä.

Numero 2 (palveleminen) liittyy velvollisuuden korostamiseen, analyyttisyyteen, pikkutarkkojen asioiden havaitsemiseen, nopeaan omaksumiseen, luotettavuuteen ja uskollisuuteen. Arvostaa avuliaisuutta, rehellisyyttä, harmoniaa ja sopuisuutta. On kärsivällinen, diplomaattinen ja yhteistyökykyinen. Palveluammatit kaikissa muodoissaan sopivat kakkosille.

Vuosiluku 1980 sisältää aiempien numeroiden lisäksi numerot 8 ja 0. Nämä antavat muille numeroille eräänlaisen trendin siitä alkaen, kun henkilö on syntynyt. Kyseinen vuosiluku kertoo trendin olleen 1+9+8+0= 18/9.

Numero 8 (auktoriteetti, materia) tuo mukaan vivahteita johtajuudesta, auktoriteetista ja vahvasta ammattilaisuudesta sekä materiaalisesta hyvästä. Henkilöllä on käytännönläheisyyttä ja tehokkuutta, mutta myös itsekriittisyyttä, minkä takia hioo osaamistaan ja ammattitaitoaan saavuttaakseen erikoisosaamista, auktoriteetin, korkean ammatillisen osaamistason. Luku liittyy myös yritystoimintaan, rahan tai omaisuuden hankkimiseen, säästämiseen, vaurastumiseen ja johtajuuteen.

Numero 0 (erityinen voima) antaa muille numeroille energian, joka rikastaa, vahvistaa ja voimistaa sen numeron luonnetta, jonka yhteydessä nolla esiintyy. Nolla antaa henkilölle kyvyn poikkeukselliseen ajatteluun.

Kokonaisluku 30/3 eli ammatillinen luku ja sen tulkinta: 3 + 9 + 1 + 9 + 8 + 0 = 30/3. Viimein pääsemme katsomaan henkilön ammatillista taipumusta lukujen lopputuloksen kautta, joka on 30/3.

=> Henkilö on poikkeuksellisen luova (3), ja luovuus korostuu vielä nollan (0) avulla. Hänellä on erinomainen kyky luoda jotakin uudenlaista, suunnitella omaperäisiä asioita, visioida, lisäksi omistaa poikkeuksellisen hyvän muototajun ja silmää estetiikalle. Luovuuteen liittyy myös erityistä humoristisuutta (useita kolmosia). Henkilön tulisi etsiä ammattia luovilta aloilta, designerina, suunnittelijana, kirjoittajana, muusikkona, minkä tahansa alan taiteilijana, teknologian avulla tai ilman, eli aloilta, joissa kädet, aistit ja aivot yhdistyvät materiaan.

Analyysistä puuttuvien numeroiden selitykset:

Kävimme edellä läpi numerot 1, 2, 3, 8, 9 ja 0. Lisään luonnehdinnat puuttuville numeroille 4, 5, 6 ja 7.

Numero 4 (organisointi) ilmaisee henkilöllä olevan taipumusta järjestelemiseen ja organisointiin. Käytännöllisyys, käytännön ratkaisut, täsmällisyys, kurinalaisuus, loogisuus, realistisuus, ongelman ratkaiseminen, systemaattisuus, rakentaminen, uudelleen järjestäminen, palveleminen tietoon ja faktoihin perustuvalla osaamisella, tilastot, tutkimukset, tiedon hankkiminen ja sen tuottaminen, oikeellisuus, varmuus, turvallisuus, ammattimaisuus, tavoitteellisuus, aikataulut, kalenterit, järjestys ovat kärsivälliselle ja uutteralle neloselle luontaisia. Isänmaallisuus, kunniallisuus, korkea moraali ja oikeudenmukaisuus ovat myös ominaisia.

Numero 5 (vaihtelevuus) on omaperäinen ja vaihtelunhaluinen, utelias, matkustelu kiehtoo, samoin viihde, viestintä, joiden kautta pyrkii ymmärtämään ihmisiä, maailmaa, ilmiöitä tai kulttuureja. Seikkailunhalua, vapauden kaipuuta, uuden etsimistä, tutkimista ja löytämistä, ihmissuhteita, verkottumista, vaihtelevaa kumppanuutta, kommunikatiivisuutta, mielihaluja ja mielihyvää etsivä ja samaa toisille haluava, terveyden vaalimista, tilanne- ja tunneherkkyyttä, oivaltavuutta, viihtyy estradeilla, tarinankertojana tai muuna esiintyjänä. Runsaasti elinvoimaa, energiaa, älyä, iloa ja kiltteyttä. Haluaa ilahduttaa tai tehdä maailmasta paremman.

Numero 6 (huolenpito) vaalii harmoniaa, rakkautta, tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Koti, perhe, lapset, hoivaaminen, ruokkiminen, humaanisuus, epäitsekkyys, uhrautuminen, kompromissien teko, ratkaisujen löytäminen, opettaminen, ohjaaminen, kunniallisuus, rauha, luotettavuus, totuudellisuus ovat kuutoselle tärkeitä. Sopii hyvin maaseudun ammatteihin, hoiva- ja opetusalalle, missä hoiva ja huolenpito, ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus saavat kukoistaa.

Numero 7 (henkinen viisaus) liittyy erityisesti henkisyyden kasvuun, meditaatioon, rukoukseen, filosofiaan, uskontoon, mystiikkaan, metafysiikkaan, sisäiseen valaistumiseen liittyvä luku. On mystikoiden, pappien, psykologien ja muiden vastaavien henkisistä ilmiöihin perehtyneiden luku. Erittäin sivistyneitä, lukeneita, rakastettavia, kiehtovia mutta erikoisia ihmisiä. Erityinen kyky ymmärtää muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan, mahdollisuuksiaan, puutteitaan, hyviä ominaisuuksiaan ja niin edelleen. Viisauden opettajia, filosofeja, poikkeuksellisia ihmisiä ja ajattelijoita, luennoitsijoita, esitelmöitsijöitä, kirjailijoita, neuvojia, opastajia, auttajia, tietäjiä. Harvinaisia, usein jo ikääntyneitä. Korkeimman viisauden luku. Seiskat toimivat usein tietoammateissa, kuten opettajina, pappeina, psykologeina tai tutkijoina.

Numeroiden haltijoilla voi olla myös heikkouksia, mikäli henkilö hukkaa energiaansa ja aikaansa elämään, joka ei tuo hänelle tai toisille hänen ympärillään mitään hyvää. Numeroiden luonne voi kääntyä henkilöä itseään vastaan. Siten kärsimykselläkin on tarkoituksensa ihmistä jalostavana elämänvaiheena.

Mestariluvut ovat tuplalukuja, esimerkiksi 11, 22, 33 ja niin edelleen. Jos syntymäpäivän luku päättyy yhteenlaskennassa mestarilukuun, kehittää henkilö itseään ja osaamistaan tinkimättä lukunsa mukaisesti. Jos henkilö elää kielteisyydessä, romahtaa mestarillisuus perustasolle, jolloin 11:sta tulee 2, 22:sta tulee 4, 33:sta tulee 6 ja niin edelleen.

Suuri osa ihmisistä kulkee ammatista toiseen etsiessään itseään. Erilaisia ammatteja kannattaa elämän käänteissä kokeilla, kunnes jokin omaa motivaatiota ruokkiva ammatti tai harrastus kolahtaa kunnolla. Omien kykyjen tunnistamisen ei tarvitse olla vaikeaa. Numerologia tarjoaa erinomaisen pohjan itseymmärrykseen.

Numerologiaa käsitteleviä kirjoja löydät kirjastoista, kirjakaupoista ja antikvariaateista kautta maan. Alan oppaissa kerrotaan myös, miten oma ristimänimi vaikuttaa persoonaan. Syntymäaika viittaa aina ammatillisiin taipumuksiin. Lukujen luonnetta voi laskea mistä tahansa, vaikka kotiosoitteesta. Numerologia on kiva harrastus.

Kuva: Pixabay (muokattu).

Related Posts